Yleistä tietoa opiskelijalle
Tervetuloa meille, joko lyhyelle tai pidemmälle harjoittelujaksolle. Koska suurin osa opiskelijoista on meillä vain lyhyen jakson haluamme esitellä toimenkuvamme jotta saat paremman kuvan meidän toiminnastamme.
Sisätautipoliklinikalla on laaja erikoistoiminta johon kuuluu 11 erikoisalaa, uutena näiden lisäksi meillä on n.s. infuusiopoliklinikka minne potilaat tulevat saamaan erityyppisiä infuusioita ja eri toimenpiteitä varten.
Barbro Björklund on sisätauti poliklinikan osastonhoitaja.
Jokaisella erikoisalalla on oma vastuuhoitaja ja lääkäri, joka on erikoistunut omaan erikoisalaansa.
Sh. Lilian Ahlbäck toimii ruotsinkielisten opiskelijoiden vastaavana ohjaajana. Hän myös suunnittelee harjoittelujaksosi sisätautipoliklinikalla. Pyrimme siihen että ehdit tutustumaan kaikkiin osa-alueisiin sisätauti- poliklinikalla.
Toiminta poliklinikalla on hyvin erilaista kuin osastolla ja opiskelijalla ei aina ole konkreettista tekemistä. Tällöin voi esim. harjoitella potilaan kohtaamista, haastattelua, potilaan ohjausta sekä mitkä laboratoriokokeet, tai mitkä lääkkeet ovat tälle potilasryhmälle oleellisia. Tämän lisäksi on hyvä saada yleissilmäys toimintaan.
Parhaimman hyödyn harjoittelujaksosta saa opiskelija joka on edennyt opinnoissaan niin että omaa teoreettiset tiedot erilaisista sisätaudeista.
Sisätautipoliklinikan toiminta
Sisätautipoliklinikka on ajanvarauspoliklinikka, mikä tarkoittaa sitä että potilaat kutsutaan käynnille. Emme ota akuutteja potilaita, he hakeutuvat omaan terveyskeskukseen tai sairaalan päivystykseen. Potilaan hoitoketju alkaa lähetteestä joko omasta terveyskeskuksesta tai yksityisvastaanotolta. Lähete tai konsultaatio saattaa tulla myös sairaalan muilta erikoisaloilta, esim. kirurgia, neurologia jne. Lähete voi myös tulla sähköisesti, kirjeitse tai faxina. Poliklinikan erikoislääkäri ottaa kantaa lähetteeseen, arvioi kiireellisyysluokan ja ohjelmoi tarvittavat tutkimukset.
Hoitajan tehtävät
Vastuuhoitaja tapaa potilaan lääkärikäynnin yhteydessä. Potilaalle on tärkeää saada yhteys myös hoitohenkilökuntaan, tämä helpottaa potilasta jos ja kun hänen on otettava yhteyttä.
Moni meistä pyrkii tapaamaan potilaan sekä ennen että jälkeen lääkärin vastaanoton mutta ajanpuutteen vuoksi tapaamme useimmiten potilaan vasta vastaanoton jälkeen. Potilasta informoidaan tarpeen mukaan lääkityksestä, diagnoosista, tutkimuksista jne. Samalla varaamme potilaalle uuden ajan tai teemme jatkohoitovarauksen ja lähetämme kutsun sitten myöhemmin.
Monella erikoisalalla on lääkäripula jonka vuoksi olemme jäljessä määräaikaistarkastuksessa. Tämä johtaa siihen että hoitajan toimenkuva on entistä tärkeämpi. Potilaan on hyvä tietää että hän voi aina ottaa yhteyttä vastuuhoitajaan saadakseen ohjeita ja neuvoja, tai saadakseen kiireellisen vastaanottoajan mikäli tilanne sitä vaatii.
Poliklinikkahoitaja työskentelee useimmiten yksin, ja on vastuussa siitä että asiat hoidetaan oikealla tavalla. Toimenkuvaan liittyy lähetekäsittely, varaukset, käyntityypit, potilaan sekä omaisten ohjausta. Laaja työkokemus sekä tieto/taito omasta erikoisalasta on eduksi.
Poliklinikkahoitajalta vaaditaan ennen kaikkea vastuuntuntoa, teknistä ja lääkinnällistä osaamista, joustavuutta ja kykyä nähdä potilas kokonaisuutena. Häneltä odotetaan myös kykyä analysoida, suunnitella, järkeistää ja samalla priorisoida hoito.
Mitä me odotamme sinulta opiskelijana
Toivomme että viihdyt meillä. Poliklinikka on erittäin erikoistunut, me kaikki teemme työtä oman erikoisalamme parissa. Älä kuitenkaan pelkää kysyä saadaksesi jonkun asian selväksi.
Edellytys sinun edistykselle ja kehitykselle on, että olet motivoitunut ja halukas oppimaan, olet avoin uusille vaikutteille, esität kysymyksiä ja olet utelias. Aseta itsellesi usein kysymys miksi?, sillä tavalla opit näkemään potilaan kokonaisuuden.
Pistä korvan taakse kokemuksesi , käytä näitä resurssina omassa kehityksessäsi osaavaksi, turvalliseksi ja luotettavaksi hoitajaksi. Muista aina vaitiolovelvollisuus! Mikään kuulemasi tai näkemäsi potilaasta ei saa olla keskustelun aiheena sairaalan ulkopuolella. Salassapito, tietoturva päätteen ääressä on myös huomioitava, kaikesta tekemästäsi jää järjestelmään jälki joka voidaan ohjata juuri sinuun.
Jos olet vain vähän aikaa poliklinikalla käytät tietokonetta henkilökunnan käyttötunnuksilla. Jos jäät pidemmäksi aikaa on mahdollista että saat oman tilapäisen käyttötunnuksen.
Käytännön infoa
Henkilökunnalla on joustava työaika, klo. 6.45-9. Useimmat tulevat klo. 7-7.30. Aamukahvi on 8:n maissa, kaikki tuovat omat eväät tai hedelmiä. Kahvia tuomme 1 paketin kuukaudessa.
Lounastauko on n. klo. 11-13, riippuen työtilanteesta. Voit ottaa omat eväät mukaan ja pitää ruokatauon kahvihuoneessa tai sitten voit käydä ruokasalissa, ruokaliput voit ostaa kanttiinista.
Iltapäiväkahvi on n. klo. 13-14, sekin riippuen työtilanteesta. Opiskelijana saat oman lukujärjestyksen niin tiedät millä erikoisalalla ja kenen hoitajan kanssa olet, sovittele omat taukosi ohjaajasi kanssa.
Mikäli sairastut, ota yhteys poliklinikkaan nro. 323 2632 tai vastuuohjaajaan nro 323 2640 ja kerro meille kuinka kauan olet poissa.
Opiskelijat
Päivitetty 3.1.2012 / A. Bengs