Uusi Lääkekortti.fi-palvelu - Ajan tasalla oleva ja mukana kulkeva lääkekortti voi olla elintärkeä!
Lääketietokeskus Oy ja Vaasan keskussairaala ovat yhdessä toteuttaneet uuden sähköisen työkalun osoitteessa www.laakekortti.fi.
Lääkekortti.fi-palvelun avulla omat tai omaisen lääke- ja rokotustiedot, lääkeaineallergiat sekä perussairaudet voi kirjata tietokoneella päivitettävään korttiin. Sähköisesti täytettävä kortti tallennetaan omalle koneelle, ja tulostetaan mukaan kulkemaan esimerkiksi lompakkoon. Lääkekortti.fi-sivusto on kaikille avoin palvelu verkossa, eikä vaadi erillistä kirjautumista tai käyttäjätilin muodostamista. Sähköisen palvelun rinnalle on tehty myös paperinen lääkekortti, jota voi kysyä sairaaloista, terveyskeskuksista, apteekeista ja muista terveydenhuollon toimipisteistä.
Sairaalaan ja terveyskeskukseen tultaessa potilailla pitää olla itsellä koottuna tiedot omasta lääkityksestä ja mahdollisista lääkeaineallergioista, koska Suomessa ei ole vielä käytössä tietolähdettä, jossa potilaiden lääkitystiedot olisivat koottuna. Akuuteissa sairaskohtauksissa ja onnettomuuksissa potilas on usein shokkitilassa tai jopa tajuttomana, jolloin hän ei pysty kertomaan mahdollisesta lääkityksestään. Jos potilaalla ei ole mukana lääkitystietoja, hoidon aloittaminen saattaa viivästyä kunnes lääketietoja selvitetään tai hoito aloitetaan ilman tietoa muusta lääkityksestä tai allergioista. Tällöin ajan tasalla oleva ja potilaan mukana oleva lääkekortti voi olla elintärkeä, koska se nopeuttaa hoidon aloittamista ja edistää lääkehoidon turvallisuutta.
Vaasan sairaanhoitopiirin alueella lääkekortteja on toimitettu kaikkiin alueen terveyskeskuksiin, apteekkeihin, potilasjärjestöihin, työterveysasemille ja isoimmille lääkäriasemille sekä kaikille keskussairaalan osastoille ja poliklinikoille. Lääketietokeskus huolehtii lääkekorttien ja siihen liittyvän markkinointimateriaalin jakelusta valtakunnallisesti. Kaikki Suomen sairaalat, terveyskeskukset, apteekit ja muut terveydenhuollon toimipisteet voivat tilata lääkekortteja Lääkekortti.fi-sivuston kautta toimitusmaksun hinnalla.
Kampanjajuliste (pdf-tiedosto) >
Lääkehoidon vaaratapahtumien yleisyys johti ideaan lääkekorttikampanjasta
Vaasan keskussairaalassa on raportoitu potilaiden hoidossa tapahtuneita vaara- ja läheltä piti -tilanteita jo vuodesta 2007 lähtien. Yli kolmasosa (34 prosenttia) kaikista vaaratapahtumista on liittynyt lääkehoitoon, ja monissa näistä tapauksista potilaiden puutteelliset tiedot omasta lääkehoidostaan ovat vaikuttaneet vaaratapahtuman syntyyn. Lääkehoidon vaaratapahtumat ovat yleisiä myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Näiden tietojen pohjalta Vaasan keskussairaalan lääkehoitovastaavat alkoivat miettiä, miten asiaan saataisiin parannus. Lääkehoitovastaavien ideoinnista syntyi ajatus lääkekortista, jonka avulla potilaat voivat ottaa enemmän vastuuta omasta lääkehoidostaan ja sen kirjaamisesta.
Ennen lääkekortin toteutusta Vaasan keskussairaalassa, ambulansseissa ja yhdessä terveyskeskuksessa tehtiin vielä syksyllä 2009 viikon aikana tutkimus, jossa kartoitettiin miten hyvin potilaat tietävät oman lääkityksensä. Kyselyyn vastasi yhteensä 1723 henkilöä. Kyselyn tuloksena selvisi, että suurin osa suunnitellusti hoitoon tulevista poliklinikkapotilaista tietää hyvin lääkityksensä ja pystyy antamaan tiedot terveydenhuollon ammattilaisille. Mitä iäkkäämpi potilas ja mitä enemmän lääkkeitä potilas käyttää, sitä huonommin hän pystyi antamaan kaikki lääketietonsa ammattilaisille. Akuuteissa tilanteissa tietojen antaminen oli huomattavasti huonompaa ja siitä syystä onkin erittäin tärkeää, että kaikilla olisi lääkitystiedot aina mukana kirjattuna.
Vaasan keskussairaalan osalta Lääkekortin kehitystyötä on rahoitettu myös Euroopan Unionin aluekehitysrahastosta ja Pohjanmaan liitosta osana Vaasan sairaanhoitopiirin sähköisen asioinnin (SÄKE) kehittämishanketta.


Päivitetty 5.3.2010 / L. Forsén