Harri Huhtanen - työnjohtaja

Harri Huhtanen,Harri_Huhtanen_400x300.jpeg
työnjohtaja, YIT

 

Mikä sinun roolisi on H-rakennuksen työmaalla/ Bothnia High Five –allianssissa? Mitä tehtäviä se sisältää? 

Olen työnjohtajana H-rakennuksen työmaalla. Alun perin tulin tälle työmaalle kirvesmieheksi marraskuussa 2018.

Työnjohtajana suuri osa tehtävistäni on toistaiseksi liittynyt NO-rakennuksen purku- ja saneerausurakkaan. NO-rakennuksesta on purettu noin puolet pois H-rakennuksen tieltä ja jäljelle jäävä osa on kunnostettu. Korjattavaan osaan tulee koko sairaalan käyttöön muun muassa jätehuolto sekä saapuvan ja lähtevän tavaran tilat. Työt NO-talossa ovat nyt jäämässä vähemmälle, sillä remontin sisätyöt alkavat olla valmiit. Siirryn H-taloon ja siellä saan vastuulleni lähinnä ilmaeristyshuoneiden ja ovien asennuksien valvonnan.

Tällä hetkellä on käynnissä ilmaeristystilojen elementtiasennukset. Seuraavaksi niihin asennetaan talotekniikkaa ja tehdään painekokeita. H-taloon tulee neljään kerrokseen 13 alipaineistettua ilmaeristyshuonetta, jotka ilmastoidaan erikseen. Niissä hoidetaan potilaita, joilla on jokin tartuntavaarallinen ja eristystä vaativa sairaus. Henkilökunta kulkee ilmaeristyshuoneisiin sulkutilan kautta, joka sijaitsee käytävän ja ilmaeristyshuoneen välissä.

Maaliskuussa alkaa H-talon oviasennukset ja oviaukkojen listoitukset. H-taloon tulee kaikkiaan noin 1600 ovea. Minun tehtäväni on valvoa allianssin ja päätoteuttajan puolesta, että oviasennukset ja listoitukset tehdään suunnitellusti. Osallistun työmaapalavereihin viikoittain. Niissä käymme läpi aikataulut, suunnitelmat ja muut ajankohtaiset asiat. Katsomme, että piirustukset ovat ajantasaiset ja että niissä on oviasennuksia varten kaikki tarvittava huomioitu.

Miten työsi näkyy hankkeen päätyttyä? Mitä se tarkoittaa asiakkaalle? 

Olen omalta osaltani ollut vaikuttamassa H-talon rakennustöiden onnistuneeseen toteutukseen sekä esimerkiksi siihen, että rakennuksen ovet ovat laadukkaasti oikeilla paikoillaan ja ilmaeristyshuoneet toimivat, kuten on tarkoitettu.

Mitä H-rakennuksen työmaalla ja Bothnia High 5 -allianssissa toimiminen tarkoittaa sinulle?

Onhan tämä kokemuksena aika iso juttu, kun pääsee näin isolle työmaalle töihin – voi olla, ettei toista osu omalle kohdalle. Toisaalta työmaat ovat loppujen lopuksi aika samanlaisia keskenään. Tämä isompi vaatii kuitenkin hiukan erilaista asennoitumista, kun kaikki tapahtuu isommassa mittakaavassa.

Allianssitoteutus näkyy ehkä kaikkein konkreettisimmin siinä, että suunnitelmat ja piirustukset valmistuvat lähes reaaliajassa. Joskus se voi aiheuttaa pientä viivästymistä, mutta ei mitään, mistä emme selviäisi.

Kerro joku mieleenpainuva tapahtuma H-rakennuksen työmaalta?

Henkilökohtaisesti minulle on ollut iso juttu, että olen tämän työmaan aikana kouluttautunut kirvesmiehestä työnjohtajaksi.

Mitä itse ajattelet tulevasta rakennuksesta ja tästä hankkeesta?

Vaasan sairaanhoitopiirin asiakkaille ja henkilökunnalle tulee nykyaikainen ja toimiva sairaalarakennus pitkäksi aikaa, se on hieno juttu!

Mitä harrastat? 

Harrastan kalastusta ja metsästystä. Metsästys on tosin jäänyt lähinnä syksyisiin hirvijahteihin tätä nykyä. Minulla on kaksi hirvikoiraa, koulutan niitä ja käyn niiden kanssa hirvikoirakokeissa syksyisin.

Tutustu H-uudisrakennuksen tekijöihin ja heidän tehtäviinsä

YHTEYSTIEDOT Projekti- ja työmaatoimistojen osoitteet sekä yhteyshenkilöt löydät täältä.

Lue lisää