Johanna Vuorinen – puutarhuri

Johanna Vuorinen
Puutarhuri
Puutarhurisi Johanna Vuorinen Oy 

Mikä sinun roolisi on BH5-allianssissa? Mitä tehtäviä se sisältää?

Toimin H-talon rakennushankkeessa viherurakoitsijana ja puutarhurina. Tehtäväni on hankkia pihan vihersuunnitelman mukaiset kasvit ja istuttaa ne. Vastaan myös kasvien hoitotyöstä takuuajan kaksi vuotta, että ne lähtevät hyvin kasvuun. Hoitotyöhön kuuluvat esimerkiksi kastelut, leikkaukset ja lannoitukset.

Tulin hankkeeseen mukaan keväällä 2021. Istutimme sinä vuonna apteekin edustan istutusalueet sekä H- ja Z-talon välisen istutusalueen. Nyt keväällä 2022 ryhdytään istuttamaan viimeisiä alueita kuten sisäänkäynnin suurta perenna-aluetta. Toivon, että juhannukseen mennessä kaikki istutukset ovat valmiit.

Millaisia istutusalueita H-rakennuksen ympäristöön on luvassa?

Perennaistutuksista tulee todella näyttävät. Viheraluesuunnitelmissa on mielestäni otettu hienosti saariston luonto huomioon esimerkiksi upeiden havu- ja heinäistutusten sekä kiveysten yhdistelyillä. 

Yleisesti pihan istutusalueet ovat melko pieniä, mutta pääsisäänkäynnin eteen tulee suuri upea perenna-alue, jossa on jatkuvaa kukintaa. Mukana on näyttäviä ja vaativiakin kasveja. Sisäänkäynnin istutusalueessa on satoja perennoja sekä korkeuseroja, sillä se rakennetaan rinteeseen. Massaistutuksilla saadaan näyttävyyden lisäksi vähennettyä jatkossa kitkemistyötä.

H-talon pysäköintialueista rakennetaan mahdollisimman luonnonläheiset puu- ja pensasistutuksilla. Kerroksellisen istutuksen tarkoitus on pehmentää parkkipaikan yleisilmettä. 

Mitä työsi tarkoittaa asiakkaalle?

Työlläni on kaksi tärkeää merkitystä. Kun asiakas tulee alueelle, näyttävät ja hyvin huolehditut istutukset viestivät jo ulkona koko kiinteistön arvokkuudesta. Toiseksi, kasveilla on esteettinen ja rauhoittava vaikutus ihmisiin. Kasvit ja vihreys poistavat pelkoja ja luovat turvallisen, inhimillisen paikan. Varsinkin sairaalarakennuksen ympäristössä tällainen vihreys on kullanarvoista.

Mitä itse ajattelet H-rakennuksen tulevista piha-alueista ja mitä toivot Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaiden ajattelevan niistä?

Olen itse syntyperäinen vaasalainen. H-rakennuksen myötä sairaala-alueen luonne muuttuu, ja sen viheralueet otetaan entistä paremmin haltuun. Koen, että jatkossa sairaalanmäen hyvin hoidettu puistoalue jatkaa ja täydentää vaasalaista kulttuurimaisemaa hienosti. Toivon, että asiakkaat tulevat viihtymään H-rakennuksen viheralueilla ja että kokonaisuudesta tulee myös kaupunkikuvallisesti arvokas.

Mikä on ollut hankkeessa mieleenpainuvinta?

H-rakennuksen psykiatrisilla hoito-osastoilla on lasitettu ulkoilutila, josta on huikea merinäköala. Ulkoilutilassa on tekonurmea, penkkejä ja istutuksia, ja lasten ja nuorten puolella on lisäksi pelialueita. On ollut suuri ilo tehdä ruukkuistutuksia sellaiseen paikkaan!

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Puutarha-ala on intohimoni, joten vapaa-ajalla hoidan mielelläni myös omaa puutarhaani. Opiskelen työni ohella lisäksi hortonomiksi, joten sekin täyttää vapaa-aikaani. Puutarha on elämäntapani!

Tutustu H-uudisrakennuksen tekijöihin ja heidän tehtäviinsä

YHTEYSTIEDOT Projekti- ja työmaatoimistojen osoitteet sekä yhteyshenkilöt löydät täältä.

Lue lisää