Juha Uusihaka - projektipäällikkö

Juha_Uusihaka_400x300.jpg

Juha Uusihaka
projektipäällikkö, Are

Mikä sinun roolisi on H-rakennuksen työmaalla ja Bothnia High 5 -allianssissa? Mitä tehtäviä se sisältää? 

Toimin H-talon työmaalla LV- eli putkipuolen työnjohtajana. Minut on nimetty kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston (KVV) rakentamisesta vastaavaksi työnjohtajaksi tässä hankkeessa.

Meidän urakkaamme kuuluu lämmitys-, vesi- ja viemäritekniikan lisäksi sairaalakaasujärjestelmien asennustyöt sekä alihankintana toteutettavat automaattisen sammutuslaitejärjestelmän (sprinkleri), kaasusammutusjärjestelmän sekä sairaalan putkipostin laiteasennukset.

Kiteytettynä voisi sanoa, että minun tehtäväni on valvoa, että meidän urakkamme sujuu suunnitelmien mukaan. Valvon asennuksia sekä seuraan aikataulua ja resursseja. Teen hankintoja, osallistun palavereihin, käyn työmaalla ja olen yhteydessä aliurakoitsijoihin.

Kaikkiaan meitä on kolme LV-puolen työnjohtajaa ja asentajia on noin kolmisenkymmentä, kun aliurakoitsijat lasketaan mukaan.

Miten työsi näkyy hankkeen päätyttyä? Mitä se tarkoittaa asiakkaalle? 

Olen omalta osaltani vaikuttanut siihen, että H-talossa on hyvät olosuhteet asioida ja työskennellä.

Mitä allianssissa ja H-talon työmaalla toimiminen tarkoittaa sinulle? Mitä pidät allianssityöskentelystä?

Tämä on iso ja hieno rakennushanke olla mukana. Allianssi toteutusmallina on varmasti hyvä näin isossa kohteessa. Mukana on paljon osaajia ja monipuolista tietotaitoa. Kaikkia kuunnellaan ja asioita pallotellaan monitahoisesti – näin saamme esiin uusia näkökulmia. Kääntöpuolena on asioiden ja päätöksenteon hitaampi eteneminen. Kaikkien osapuolien kuuleminen ja heidän näkemyksensä huomioiminen vie enemmän aikaa.

Miten allianssityöskentely poikkeaa aikaisemmista työskentelytavoista?

Suunnittelu ja rakentaminen edistyvät lähes samanaikaisesti. Suunnitelmat valmistuvat vain vähän ennen kyseisen kohdan toteuttamista työmaalla.

Kerro joku hauska kommellus H-rakennuksen työmaalta?

Työmaalle tarvittiin putkiasentajille kiireellisesti kottikärryjä, ja minä lupasin hoitaa tilauksen. Kiireellä laitoin tilauksen eteenpäin ja pyysin nopeaa toimitustakin. Olisittepa nähneet ilmeet, kun paketti saapui. Naurulle ei meinannut tulla loppua, kun paketista paljastui pelkät kottikärryn renkaat.

Mitä ajattelet tulevasta H-talosta ja tästä hankkeesta?

Asun itsekin perheineni sairaanhoitopiirin alueella, joten uuden H-talon valmistuminen koskee myös itseäni ja läheisiäni. Uskon, että meille asiakkaille on tulossa hienot ja käyttötarkoitukseensa hyvin sopivat hoitotilat.

Mitä harrastat? 

Harrastan kalastamista, se on erinomaista irtiottoa hektisestä työstä. Eniten nousee ahvenia ja haukia. Yleensä käyn Vaasan saaristossa, mutta välillä suuntaan muuallekin. Jonkun verran tulee kierrettyä kilpailuissa, juuri viime viikonloppuna osallistuin hauen heittokalastuskisoihin Kristiinankaupungissa.

Tutustu H-uudisrakennuksen tekijöihin ja heidän tehtäviinsä

YHTEYSTIEDOT Projekti- ja työmaatoimistojen osoitteet sekä yhteyshenkilöt löydät täältä.

Lue lisää