Huhtikuun alussa luontopolulla mieleeni juolahti runoilija T.S. Eliotilta usein lainattu ajatus: huhtikuu on kuukausista julmin. Olin samaa mieltä katsellessani ympärilleni: luonto oli karu ja paljas talven jälkeen, kaikki maahan heitetyt roskat näkyivät; yksikään kukka ei ollut vielä puhjennut eikä ruoho viheriöinyt.  Kotona likaiset ikkunat kuvastivat samaa ankeutta. Oma sisinkin tuntui nuhruiselta. Mutta huhtikuun julmuus kätkee sisäänsä lupauksen kevään ilosta ja valosta. Runoilijan kehotus on lohdullinen ja viisas:


Sanoin sielulleni, ole hiljaa ja odota vailla toivoa

sillä toivo toivoisi vääriä asioita: odota
vailla rakkautta sillä rakkaus rakastaisi vääriä asioita: jää jäljelle usko
mutta usko ja toivo ja rakkaus sisältyvät
samaan odotukseen.
Odota tyhjänä ajatuksista, sillä ajatuksiin et ole kypsä:
niin syntyy pimeästä valkeus ja liikkumattomuus
alkaa tanssia.
Juoksevan puron kuisketta, virvojen välkettä.
Jostakin timjamin tuoksua, mansikan tuoksua,
naurua puutarhasta, hurmion kaikua,
ei turhia ääniä, vaan vaativaa käskyä kuunnella
syntymän ja kuoleman tuskia.

Sairaalapastori

8.4.2016 VCSadmin