Kokemusasiantuntijat ovat kärsineet elämänsä aikana erilaisista mielenterveyden häiriöistä, jotka vaihtelevat syvistä pelkotiloista vaikeaan masennukseen. Nyt vastavalmistuneet psykiatrian kokemusasiantuntijat haluavat puhua sairastumisestaan ja näyttää kohtalontovereilleen, että vaikeistakin koettelemuksista voi selvitä.

 

Silloin tajusin, että haluan auttaa muita sairastuneita

... kun olin saanut psykoterapiahoitoa ja olin päässyt eroon masennuksestani. Ajattelin, että kertomalla kokemuksistani voisin auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. Olin ajatellut jo aiemmin, että olisi hienoa päästä jakamaan kokemuksiani. Siispä kiinnostuin heti, kun ystäväni kertoi Vaasassa järjestettävästä kokemusasiantuntijakoulutuksesta.

 

Huomasin sairastuneeni…

…kun olin ollut pitkään jo hyvin väsynyt ja minulla oli tunne, että jotain tapahtuu. Ajatuskehästä tuli eräänlainen spiraali, joka paheni asteittain. Sairastuin vakavaan uupumukseen ja jouduin lopulta psykoosiin, joka oli kehon oma puolustusmekanismi.  Sain psykoosiin hoitoa Huutoniemellä, mutta se ei estänyt minua sairastumasta masennukseen. Silloin luulin, että kaikki tuntemukseni olivat normaaleja, mutta jälkikäteen ymmärrän, että minun olisi pitänyt osata hakea apua aikaisemmin.

 

Haastavinta kokemusasiantuntijakoulutuksessa on ollut..

… avoin puhuminen kokemuksistani. En ole aiemmin kertonut muille sairastumiskokemuksestani – se on minulle aivan uusi ja vähän pelottavakin asia. Koen, että suhtautumisessa voi olla sukupuolisiakin eroja: naisille saattaa olla helpompaa kertoa henkilökohtaisista asioistaan kuin miehille.

 

Kokemusasiantuntijakoulutuksen ryhmähenki…

… oli vahva! Ryhmässä tuntui turvalliselta olla. Heti ensihetkestä lähtien ryhmässä vallitsi vankka yhteisöllisyyden tunne, minkä vuoksi oli helpompaa avautua kokemastani. Olen saanut ryhmäläisistä myös hyviä tuttavia.  Olemme luoneet oman Facebook-ryhmän, jossa on tarkoitus jakaa tulevia kokemuksia koulutuksista ja eri tilaisuuksista, joissa tulemme toimimaan tukihenkilöinä. Ryhmän kautta tulemme varmasti olemaan jatkossa yhteydessä toisiimme ja voimme vaikka kokoontua uudelleen keskustelemaan asioista.

 

Koulutuksessa kiinnostavinta olivat…

… oppitunnit ryhmäytymisestä. Luonnollisesti muiden henkilökohtaiset tarinat kiinnostivat myös paljon.

 

Tarjoan kokemusasiantuntijapalveluitani

… ensisijaisesti ruotsiksi. Haluan kokemusasiantuntijana toimia tukihenkilönä ja luennoida kokemuksistani. Haluan työskennellä myös kouluttajana. Esiintymistä en pelkää vähääkään.

 

Lue myös toukokuussa julkaistavasta Kotikäynti-lehdestä tuoreiden psykiatrian erikoisalan kokemusasiantuntijoiden, Annan ja Jyrkin, selviytymistarinat ja lisää psykiatrian erikoisalan kokemusasiantuntijakoulutuksesta!

 

Tarvitseeko esimerkiksi yhdistyksesi kokemusasiantuntijaa kouluttajaksi tai tukihenkilöksi?

Ota yhteyttä sairaanhoitaja Camilla Pitkäseen (etunimi.sukunimi(at)vshp.fi)

8.4.2016 VKSadmin