Kokemusasiantuntijat ovat kärsineet elämänsä aikana erilaisista mielenterveyden häiriöistä, jotka vaihtelevat syvistä pelkotiloista vaikeaan masennukseen. Nyt vastavalmistuneet psykiatrian kokemusasiantuntijat haluavat puhua sairastumisestaan ja näyttää kohtalontovereilleen, että vaikeistakin koettelemuksista voi selvitä.

 

Halusin ryhtyä kokemusasiantuntijaksi, sillä…

…olin ollut pitkään jo hyvin masentunut ja sairaana enkä pystynyt taistelemaan enää sairauttani vastaan. Eräänlaisena positiivisena virstanpylväänä pidän sitä, kun sain toisen hoitajan, joka kertoi kokemusasiantuntijoiden koulutuksesta. Pelkäsin vähän ensin, etten uskaltaisi kertoa sairaudestani ja kokemuksistani muille kuin hoitajalleni, mutta kurssilla tunsin itseni aina tervetulleeksi ryhmään.

 

Kokemusasiantuntijoiden koulutuksessa olen oppinut…

…paljon muiden kertomuksista ja olen tullut läheisemmäksi muiden kanssa, vaikka itsen avaaminen muille oli myös ensin haasteellista. On ollut helpottavaa huomata, että on muitakin, jotka ovat kokeneet saman. Tiedän, etten ole yksin kokemusteni kanssa.  Kurssi on antanut minulle voimaa ja uskoa siihen, että pystyn jatkamaan elämääni. Ymmärsin, että ensin minun on kyettävä kuuntelemaan itseäni, jotta kykenen auttamaan muita.

 

Kun halusin parantua…

…lähdin Thaimaahan, jossa minusta tuli yin-joogan ohjaaja. Tällä hetkellä ohjaan joogaa Närpiössä.

 

Auttaisin mielelläni…

…pakolaisia, joita on Suomessa tällä hetkellä suhteellisen paljon. Elämäntyyli Suomessa on aika kiireinen ja erilainen verrattuna moneen muuhun kulttuuriin. Kurssilta olen saanut myös uusia taitoja, joita hyödyntämällä voin auttaa muita.

 

Toivon, että saan tulevaisuudessa…

...pitää koulutusta esimerkiksi jollekin yhdistykselle ja tavata erilaisia ihmisiä. Minulle ei ole erityisemmin väliä, millaisten tehtävien parissa työskentelen kokemusasiantuntijana. Uskon, että minua odottaa vielä jokin suurempi tarkoitus. Tulen hyvin iloiseksi, jos saan jakaa kokemuksiani ja auttaa muita.

 

Tarjoan kokemusasiantuntijan palveluitani…

...ruotsin ja vietnamin kielellä.

 

Tarvitseeko esimerkiksi yhdistyksesi kokemusasiantuntijaa kouluttajaksi tai tukihenkilöksi?

Ota yhteyttä sairaanhoitaja Camilla Pitkäseen (etunimi.sukunimi(at)vshp.fi)

18.5.2016 VKSadmin