Viimeisen viikon aikana virustartuntojen määrä on lisääntynyt huolestuttavasti Pohjanmaalla. Tiistaina kokoontunut koronakoordinaatioryhmä kokoustaa jo perjantaina uudelleen harkitsemaan uusia toimenpiteitä, jos tilanne jatkaa heikkenemistään lähipäivinä.

Pohjanmaan koronakoordinaatiotyöryhmä kokoontui tiistaina 15.12. Tilannekatsauksessa todettiin, että kuluneen viikon aikana uusia koronavirustartuntoja on esiintynyt tasaisesti sairaanhoitopiirin alueella. Osa tartunnoista liittyy edelleen jo aiemmin todettuun Uudenkaarlepyyn esiintymäryppääseen. Suuressa osassa uusia tapauksia tartunnan alkuperä on ollut piirin ulkopuolella, muualla Suomessa, sekä osassa tapauksista myös ulkomailla.

Tilanne Vaasassa on huolestuttava, sillä viimeisen viikon aikana jopa 2/3 uusista tapauksista on ollut vaasalaisia. Vaasassa on tapahtunut joukkoaltistumisia muun muassa kouluissa, minkä vuoksi kaupungin yläkoulut siirtyivät etäopetukseen maanantaista 14.12. alkaen lukukauden päättymiseen saakka. Vaikka kasvomaskien käytön tärkeyttä on korostettu nuorten keskuudessa, on aktiivisuus maskien käyttämisessä heikentynyt.

Nousevat tartuntamäärät huolestuttavat – uusi kokous jo perjantaina

Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kantaa huolta alueen kasvavista tartuntamääristä. Alueen ilmaantuvuusluku on keskiviikkona 16.12. 40 todettua tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 vuorokauden ajalta. Pohjanmaa on edelleen vaiheluokituksessa epidemian kiihtymisvaiheessa, mutta alue lähestyy uhkaavasti epidemian leviämisvaihetta.

– Tilanne on vakava. Jos emme saa epidemian leviämistä hidastumaan, ajaudumme jälleen leviämisvaiheeseen, mikä tietää tiukkoja toimenpiteitä. Joulun lähestyessä matkustelu lisääntyy, mikä kasvattaa entisestään riskiä viruksen kiihtyvälle leviämiselle, kuvailee tilannetta ryhmän puheenjohtaja ja Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen.   

Ryhmä kokoontuukin jo perjantaina 18.12. uudelleen harkitsemaan uusia suosituksia ja tiukempia toimenpiteitä, jos tilanne edelleen heikkenee ja kriteerit viruksen leviämisvaiheesta täyttyvät. 

Sairastathan kotona ja hakeudut jo lievistäkin oireista testeihin

Vaasan sairaanhoitopiirin verkkosivuilla on listattuna voimassaolevat suositukset epidemian hillitsemiseksi. Niiden lisäksi ryhmä painottaa myös seuraavien suositusten noudattamista erityisesti joulun ajalle:

  • Matkustamisen välttäminen. Lisääntyvä matkustelu lisää myös riskiä tartunnoille. Muistathan käyttää kasvomaskia ja huolehtia käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä! Jääthän herkästi omaehtoiseen karanteeniin ja kotiin jo lievissäkin oireissa. Koronatesteihin on syytä hakeutua herkästi ja matalalla kynnyksellä.
  • Tarkistuslistojen käyttö työpaikoilla, hoitoyksiköissä, oppilaitoksissa ja harrastuksissa. Tarkistuslistat löytyvät sairaanhoitopiirin verkkosivuilta:

 Tarkistuslista urheilutoimintaan koronapandemian aikana (ei-saavutettava pdf-dokumentti, voi tulostaa)

 Tarkistuslista työpaikoille koronapandemian aikana (ei-saavutettava pdf-dokumentti, voi tulostaa)

Ilmaantuvuus kunnissa

ILMAANTUVUUS edeltävät 14 vrk VSHP (koko alueena) KUNTIEN TILANNE, 15.12.2020
0-9   Kaskinen, Kristiinankaupunki, Laihia, Luoto, Närpiö
10-49

VSHP: 47 (kiihtymis-/

hidastumisvaihe, 15.12.2020)

Mustasaari, Pedersöre, Pietarsaari, Vöyri
50-99   Maalahti, Vaasa
100-199   Korsnäs, Uusikaarlepyy
yli 200   -

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian vaihe: Kiihtymisvaihe

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 1187 (keskiviikko 16.12.)

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 40 (keskiviikko 16.12.)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo): 3,13 %

Kokouksen osallistujat:

Marina Kinnunen, VSHP, puh.joht., Peter Nieminen, VSHP, Juha Salonen, VSHP, Heikki Kaukoranta, Vaasa, Gun Kapténs, Luoto, Miia Kaartinen, AVI,
Timo Saari, ELY, Ulla Harjunmaa, THL, Tia Väisänen, THL, Jarkko Pirttiperä, K5, Hanna Hattar, VSHP, tiedotusvastaava, Päivi Berg, VSHP, sihteeri.

Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän tehtävä ja kokoonpano

Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa alueellaan toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä tehdään ja punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.

24.8.2021 redaktion_toimitus