Koronaviruksen rauhallinen tilanne jatkuu Pohjanmaalla. Viimeisen viikon aikana uusia tartuntoja on ilmennyt lähinnä alueen pohjoisosassa, jonne tartunnat ovat levinneet alun alkaen Kokkolasta Keski-Pohjanmaalta. Huolta herättävät edelleen ulkomailta saapuvat tartunnat ja erityisesti Intian koronavirusvariantti.

Tiistaina 25.5. kokoontunut Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä vahvisti etätyösuosituksen ja nenä-suusuojaimen käytön suosituksen jatkon jo aiemmin päätettyyn 30. päivään kesäkuuta saakka. Ryhmä jatkoi myös yksityistilaisuuksia koskevan kokoontumissuosituksensa voimassaoloa 13.6. saakka. Voimassa on edelleen enimmillään 20 hengen kokoontumista koskeva suositus. Se koskee muun muassa aikuisten harrastustoimintaa. Ryhmä perustelee kahdenkymmenen hengen kokoontumissuosituksen voimassaolon jatkumista varotoimenpiteeksi Keski-Pohjanmaan vakavalle koronavirustilanteelle.

Muut Pohjanmaalla voimassa olevat suositukset ja rajoitukset jatkuvat ennallaan ja ovat luettavissa Vaasan keskussairaalan verkkosivuilta. Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirastolta odotetaan viikon sisällä uutta päätöstä koskien yleisen kokoontumisen rajoituksia. Tällä hetkellä kokoontumisrajoitus on enintään 50 henkeä ja se on voimassa 1.6. saakka. 

Jos tilanne jatkuu suotuisana, kokoontuu Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä seuraavan kerran kahden viikon kuluttua tiistaina 8.6. aamulla kello 8–9.

Pohjanmaan koronatilanteen tunnusluvut kootusti

Epidemian vaihe: Perusvaihe

Koronavirustartuntojen määrä yhteensä: 2454 (keskiviikko 26.5.)

Alueellinen ilmaantuvuus (14 vrk): 12 (keskiviikko 26.5.)

Positiivisten näytteiden osuus (viimeisin viikko, keskiarvo): 0,55 %

Kokouksen osallistujat:

Marina Kinnunen, VSHP, pj. Juha Salonen, VSHP, Peter Nieminen, VSHP, Heikki Kaukoranta, Vaasa, Tomas Häyry, Vaasa, Gun Kapténs, Luoto, Jarkko Pirttiperä, K5, Miia Kaartinen, AVI, Ulla Harjunmaa, THL, Timo Saari, ELY, Hanna Hattar, tiedotus VSHP, Päivi Berg, siht. VSHP.   

Pohjanmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän tehtävä ja kokoonpano

Ryhmän tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa alueellaan toimenpiteitä koronaviruksen aiheuttaman infektion (COVID-19) leviämisen ehkäisemiseksi. Suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä tehdään ja punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.

26.5.2021 redaktion_toimitus