Sovelluksen avulla jokainen keskussairaalan työntekijä voi seurata helposti henkilökunnan influenssarokotusten määrää. Tavoitteena on henkilökuntaa innostamalla saada rokotekattavuus jyrkkään nousuun.

Vaasan keskussairaala on yhteistyössä Flowmedik Oy:n kanssa kehittänyt ensimmäisenä Suomessa ainutlaatuisen reaaliaikaisen rokoteseurantapalvelun, jonka avulla jokainen keskussairaalan työntekijä voi seurata henkilöstön ottamien influenssarokotteiden määrää esimerkiksi sisäisessä verkossa ja muiden julkisten tilojen tv-ruuduilta.

– Tavoittelemme jopa 80 prosentin rokotuskattavuutta henkilökuntamme keskuudessa. Rokotussovelluksen avulla koko henkilökunta kutsutaan hauskalla ja läpinäkyvällä tavalla yhteistalkoisiin, jotta edistäisimme asiakkaidemme terveyttä ja säästäisimme omia resurssejamme, kertoo tietohallintopäällikkö Kalle Ylinampa Vaasan keskussairaalasta.

Otettujen influenssarokotteiden määrä suhteessa terveydenhuoltosektorilla työskentelevien henkilöiden määrään on suhteellisen alhaisella tasolla myös Pohjanmaan alueella. Vuonna 2015 Vaasan keskussairaalan henkilökunnasta 26,7 prosenttia otti influenssarokotteen.  Lääkäreistä rokotteen otti 52,9 prosenttia, hoitohenkilökunnasta 29,1 prosenttia ja muista ammattiryhmistä 15,2 prosenttia. Rokotekattavuutta pyritään nyt parantamaan merkittävästi viime vuodesta kasvattamalla sovelluksen avulla rokotusten läpinäkyvyyttä sekä henkilökunnalle suunnattujen rokotustilaisuuksien ja luentojen lukumäärää.

– Vaikka sovelluksessa on kyse uudenlaisesta teknisestä ratkaisusta, on asian ytimenä sairaalahenkilökunnan yhteinen tahtotila tehdä asioita uudella tavalla, kertoo kehitys- ja viestintäjohtaja Michael Rossing Flowmedik Oy:stä.

Vaasan keskussairaala on valtakunnallinen edelläkävijä potilasturvallisuuden kehittämisessä. Jo yhdeksän vuotta sitten perustettiin potilasturvallisuuskoordinaattorin virka Vaasaan ensimmäisenä Suomessa. Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan sairaalahygienia on yksi potilasturvallisuuden kulmakivistä:

– Parantamalla rokotekattavuutta suojaamme itsemme ja ennen kaikkea asiakkaamme turhilta influenssatartunnoilta sekä influenssaan liittyviltä komplikaatioilta.

Vaasan sairaanhoitopiirissä tapahtuu myös toiseksi vähiten potilasvahinkoja valtakunnallisesti heti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin jälkeen.

Vaasan keskussairaalan henkilökunnan rokotuskampanja alkaa 26.10. ja jatkuu 22.11.2016 asti.

17.10.2016 VKSadmin