2018

Pohjanmaalla tehdään oma suunnitelma sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdistämisestä vapaaehtoisesti

29.8.2018
Yhtenäinen palvelukokonaisuus perusterveyden- ja sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon asiakkaille on valtakunnallisen sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteena. Pohjanmaalla halutaan varmistaa, että tavoite saavutetaan, vaikka uudistus ei valtakunnallisesti etenisi tämänhetkisen aikataulun mukaan.

Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen kehitysvaiheen talotekniikkakumppaniksi on valittu Are

27.8.2018 Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennuksen kehitysvaiheen talotekniikkakumppaniksi on valittu Are
YIT ja Are ovat allekirjoittaneet sopimuksen Bothnia High 5 -allianssin talotekniikkaurakasta kehitysvaiheen osalta. Kehitysvaihe kestää huhtikuun 2019 loppuun saakka. Toteutusvaiheen sopimuksen laadinta on aloitettu, ja sitä työstetään yhdessä osapuolten välillä.

Sairaalan puhelinlinjat jälleen toiminnassa

23.8.2018
Puhelinliikenteessä oli katkos torstaiaamuna. Vika johtui sairaalan puhelinliikenteen ulkoyhteyksien muutostöistä

Tukea digitaalisten palveluiden käyttöön

8.8.2018
Pohjanmaa on valittu digituen pilottimaakunnaksi. Pilottia hallinnoi Pohjanmaan liitto yhteistyössä Vaasan sairaanhoitopiirin ja Vaasan kaupungin kanssa.

Lastenpsykiatrian poliklinikka ja osasto muuttivat yhteen

9.7.2018 Lastenpsykiatrian poliklinikka ja osasto muuttivat yhteen
Lastenpsykiatrian poliklinikka ja osasto yhdistyivät kesän alussa, kun lastenpoliklinikka muutti samoihin tiloihin lastenpsykiatrian osaston kanssa. Lastenpsykiatriset palvelut sijaitsevat nyt keskussairaalan Huutoniemen yksikössä, D-talon toisessa kerroksessa.

Laboratorion ja röntgenin kesäaukioloajat

2.7.2018 Laboratorion ja röntgenin kesäaukioloajat
Kesä vaikuttaa laboratorion näytteenottopisteiden ja röntgenin aukioloaikoihin. Katso oman paikkakuntasi näytteenottopisteen ja röntgenin aukioloajat.

Lasten D-vitamiinin annostelussa on syytä noudattaa suosituksia

20.6.2018 Lasten D-vitamiinin annostelussa on syytä noudattaa suosituksia
Vaasan sairaanhoitopiirissä on esiintynyt muutamia tapauksia, joissa lapsille on kotona annosteltu liian suuria määriä D-vitamiinia internetistä tilatuilla...

Muutoksia keskussairaalan pysäköintitalon käyttöön

18.6.2018 Muutoksia keskussairaalan pysäköintitalon käyttöön
H-uudisrakennuksen työmaan takia keskussairaalan pysäköintitalon käyttöön tulee muutoksia. Normaalisti pysäköintitalosta kävellään ulos keskelle sairaalan piha-aluetta. Nyt kyseinen kulkureitti suljetaan, koska se tulee olemaan keskellä työmaa-aluetta.

Puhelinliikenteen häiriö on ohi

11.6.2018
Vaasan keskussairaalan puhelinliikenteessä oli tilapäinen häiriö. Maanantaina 11.6. aamupäivällä on havaittu häiriö, jonka johdosta kaikki puhelut eivät...

Suuri työmaa muuttaa kulkureittejä sairaalalla

7.6.2018 Suuri työmaa muuttaa kulkureittejä sairaalalla
H-uudisrakennuksen työmaa-aitojen pystytys aloitetaan kesäkuun aikana Vaasan keskussairaalan Hietalahden alueella. Työmaan rajaaminen vaikuttaa muun muassa kulkureittiin rannan puolelta sairaalan pääsisäänkäynnille. Parkkipaikkojen määrä vähenee.

Hyvästit vanhoille rakennuksille – tervetuloa uusi H-talo!

30.5.2018 Hyvästit vanhoille rakennuksille – tervetuloa uusi H-talo!
Katso videolta, miten kolme purettavaa taloa ovat vuosikymmenien saatossa palvelleet.

Tietosuoja-asetus tarkentaa henkilötietojen käsittelyä 25.5.2018 alkaen

24.5.2018 Tietosuoja-asetus tarkentaa henkilötietojen käsittelyä 25.5.2018 alkaen
EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) sovelletaan kansallisesti 25.5.2018 alkaen.

Uusi Kotikäynti kertoo miten toimia kun sydän pysähtyy

18.5.2018 Uusi Kotikäynti kertoo miten toimia kun sydän pysähtyy
Vaasan keskussairaalan tiedotuslehti Kotikäynti on ilmestynyt. Mitä tapahtui, kun Tapani Barinoffin sydän pysähtyi yllättäen keskellä kesää? Entä tiedätkö...

Vaasan keskussairaala aloittaa verinäytteiden keruun biopankille

14.5.2018 Vaasan keskussairaala aloittaa verinäytteiden keruun biopankille
Vaasan keskussairaala aloittaa nyt laajamittaisesti verinäytteiden keruun osittain omistamalleen Auria Biopankille. Sairaalan arjessa biopankkitoiminta näyttäytyy potilaille postitettavina suostumuslomakkeina sekä verinäytteinä, joita suostumuksensa antaneilta potilailta otetaan yksi putkellinen muiden verikokeiden yhteydessä.

Lastenpsykiatrian poliklinikka muuttaa Huutoniemelle

11.5.2018 Lastenpsykiatrian poliklinikka muuttaa Huutoniemelle
Yksikkö on suljettu muuton ajan 11.5.–15.5.2018.

Osallistu vanhempainraatiin sähköisellä lomakkeella

21.3.2018 Osallistu vanhempainraatiin sähköisellä lomakkeella
Haluamme uudella eVanhempainraadin kyselyllä kartoittaa tiedonkulkua ja kommunikaatiota.

Vaasan sairaanhoitopiirin uusi johtaja valittiin tänään

19.3.2018
Vaasan sairaanhoitopiirin valtuusto päätti kokouksessaan 19.3.2018 valita uudeksi sairaanhoitopiirin johtajaksi kauppatieteiden tohtori Marina Kinnusen.

Psykiatrian sairaanhoitaja päivystyksessä vuorokauden ympäri

13.3.2018 Psykiatrian sairaanhoitaja päivystyksessä vuorokauden ympäri
Psykiatrian päivystävä sairaanhoitaja on päivystyksessä paikalla vuorokauden ympäri 12.3.2018 alkaen. Sairaanhoitaja neuvoo, tukee ja ohjaa potilaita, joilla on äkillisiä tai pitkittyneitä psyykkisiä oireita.

Suomen ensimmäinen päivänvalo-PDT -huone avattu Vaasaan

20.2.2018 Suomen ensimmäinen päivänvalo-PDT -huone avattu Vaasaan
Suomen ensimmäisen päivänvalo-PDT -huoneen lanseeraustilaisuus pidettiin tiistaina 20.2. Fotodynaamisessa huoneessa tarjottava valohoito on tarkoitettu potilaille, joilla on todettu ihosyövän esiaste.

Aktiivisille potilasturvallisuuden edistäjille ansiomerkit

2.2.2018 Aktiivisille potilasturvallisuuden edistäjille ansiomerkit
Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen Vaasan keskussairaalalle myöntämät potilasturvallisuuden ansiomerkit ja diplomit jaettiin keskiviikkona 31.1.2018.

Harjoituksella testataan lentokuljetuksen etuja kiireellisessä potilaan siirrossa

1.2.2018 Harjoituksella testataan lentokuljetuksen etuja kiireellisessä potilaan siirrossa
Vaasan keskussairaala ja Uumajan yliopistosairaala järjestävät perjantaina 2.2. yhteisharjoituksen kiireellisen potilaan saamisesta hoitoon.

Olemme mukana 112-päivässä

1.2.2018 Olemme mukana 112-päivässä
Valtakunnallisena 112-päivänä pidetään huolta, että läheisemmekin osaavat ennakoida vaarat ja saavat apua hätätilanteissa.

Vastasyntynyt saa henkilötunnuksen jo synnytyssalissa

23.1.2018 Vastasyntynyt saa henkilötunnuksen jo synnytyssalissa
Vaasan keskussairaalassa otetaan käyttöön sähköinen syntymäilmoitus tiistaina 23.1. kello 9.00. Sähköinen syntymäilmoitus tarkoittaa, että vastasyntynyt lapsi saa virallisen henkilötunnuksen jo synnytyssalissa.

Asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä Vaasan keskussairaalaan

22.1.2018 Asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä Vaasan keskussairaalaan
VKS 2025 -ohjelma on ohjannut Vaasan sairaanhoitopiirin kehittämistä vuodesta 2014 lähtien. Ohjelman strategisia tavoitteita ovat; asiakkaiden kokema laatu on parasta Suomessa, 11 % tai 19 miljoonan säästöt nettokustannuksista ja toiminnan kehittäminen soveltumaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiolle.

Vaasan terveyskeskus ja keskussairaala ovat viiden tähden koulutuspaikkoja

10.1.2018 Vaasan terveyskeskus ja keskussairaala ovat viiden tähden koulutuspaikkoja
Nuorten lääkäreiden keskuudessa Vaasassa lääkäriksi erikoistumista arvostetaan erittäin paljon. Sekä terveyskeskus että keskussairaala Vaasassa saivat viisi tähteä koulutuspaikkoja koskevassa selvityksessä. Vaasan keskussairaala sai sairaaloista parhaimmat pisteet koko maassa.

Yhteistyöllä tehdään suunnitelma Pietarsaareen kattavista erikoissairaanhoidon palveluista

10.1.2018 Yhteistyöllä tehdään suunnitelma Pietarsaareen kattavista erikoissairaanhoidon palveluista
Maanantain kokouksessa laadittiin työsuunnitelma, jonka tarkoituksena on kehittää vahvat erikoissairaanhoidon palvelut Pietarsaareen.