Vaasan sairaanhoitopiirissä todettujen koronavirustartuntojen luku oli maanantaiaamuna hurjat 222 tapausta. Viimeisen vuorokauden aikana luku on noussut 112 tapauksella. Kahden viimeisen viikon ajalta laskettu ilmaantuvuusluku on Vaasan sairaanhoitopiirissä nyt 66 per 100 000 asukasta.

Maanantaiaamun tuoreimmat positiivisiksi todetut koronavirustartunnat ovat viikonloppuna, lauantaina 3. päivä tai sunnuntaina 4. päivä, otettuja näytteitä. Vaasan keskussairaalan infektioylilääkäri Juha Salonen huomauttaa kuitenkin, että viikonloppuna otettuja virusnäytteitä on edelleen runsaasti vastausta vailla. Koronavirustartuntojen lukema tulee siis todennäköisesti yhä nousemaan aamun lukemasta.

Valtaosa nyt todetuista koronavirustartuntaa sairastavista henkilöistä on nuoria aikuisia. Ylivoimainen enemmistö heistä on Vaasassa asuvia henkilöitä. Muutama tapaus on todettu myös Pietarsaaren alueella. Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä yhtäkään potilasta koronaviruksen vuoksi.

Tilanteen vakavuudesta kertoo se tosiasia, että viime viikon noin viiden päivän ajanjaksolla todettujen koronavirustartuntojen lukumäärä on nyt suurempi kuin kaikkina edeltäneinä seitsemänä kuukautena todettujen koronavirustartuntojen määrä yhteensä.

Vaasan sairaanhoitopiiri julkaisi eilen illalla uusia Pohjanmaan alueen asukkaita koskevia vahvoja suosituksia koronavirusepidemian hillitsemiseksi. Lue uusista suosituksista Vaasan keskussairaalan verkkosivuilta.

14.10.2020 Redaktion_Toimitus