Vaasan sairaanhoitopiirin pandemiajohtoryhmän 1.12.2021 tekemän päätöksen mukaan Vaasan sairaanhoitopiirin alueella ei jatkossa kirjoiteta sairauslomatodistusta koronanäytteenoton yhteydessä. Testatuille tullaan antamaan todistus koronanäytteenotosta, mutta ei sairauslomatodistusta.

Koronanäytteenotossa käyneen tulee myös jatkossa pysyä omaehtoisessa karanteenissa, kunnes näytteen tulos on valmis. Testituloksen saapumisessa menee tavallisesti noin vuorokausi.

Jos testitulos on negatiivinen ja oireet jatkuvat, tulee testissä käyneen henkilön ilmoittaa sairausloman tarpeesta työnantajalleen. Työnantaja päättää, tarvitaanko poissaoloon sairauslomatodistus. Mikäli työnantaja linjaa, että sairauslomatodistus tarvitaan, tulee työntekijän sen hankkimiseksi olla yhteydessä omaan terveysasemaan tai työterveyshuoltoon.

Koronanäyte otetaan oireisilta

Koronanäytteenotto on tarkoitettu oireisten henkilöiden testaamiseen. Näytteenottopisteillä asioivia halutaan muistuttaa, että pisteellä tulee olla mukana Kela-kortti tai muu henkilöllisyystodistus. Näytteenottopisteillä tulee asioida hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa, mikäli testauspaikka ei toimi ajanvaruksella. Voit tarkistaa oman kuntasi näytteenottopisteen käytännöt ja aukioloajat kuntasi verkkosivuilta.

3.12.2021 Redaktion_Toimitus