Kaulavaltimon ahtautuminen johtuu sisäkerrokseen kertyneestä rasva-aineenpaksuuntumisesta. Ajan myötä nämä rasva-ainepaksutuntumat sidekudostuvat ja mahdollisesti kalkkiutuvat. Seurauksena on suonten seinien paksuuntuminen ja kovettuminen sekä suonen ahtautuminen. Ahtautumat voivat aiheuttaa ohimeneviä aivoverenkiertohäiriöitä (TIA =transient ischemic attack), näköhäiriöitä tai aivoinfarktin. Sairaus todetaan usein oireiden yhteydessä, lopullinen diagnoosi saadaan ultraäänitutkimuksella ja TT (viipale-) kuvauksella.

Hoito

Leikkaushoidon tarkoituksena on estää aivoverenvuodon syntyminen. Leikkauksessa kovettumat ”nuohotaan” mutta jo syntyneitä vaurioita ei pystytä korjaamaan. Leikkaukseen liittyvät riskit arvioidaan saataviin höytyihin yhdessä potilaan kanssa.

Omahoito

Terveellisetelämäntavat ja monipuolinen ruokavalio. Suurimmat riskitekijät ovat tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö. Myös kohonnut verenpaine, korkea kolesteroli, ylipaino, keskivartalolihavuus ja vähäinen liikunta ovat riskejöitä aivoverisuonille. Kohonnut verenpaine on mahdollista hoitaa lääkkeillä, yleinen tavoite verenpaineeseen on alle 140/90 mmHg.

 

Preoperatiivinen käynti (leikkausta edeltävä käynti) osastolla Y2A.

Muutama päivä ennen leikkausta sinut kutsutaan preoperatiiviselle poliklinkalle terveydentilan kartoitusta varten.

Käyt laboratoriossa ja röntgenissä ohjeiden mukaisesti. Varaa käyntiin 2-4 tuntia, saat syödä, juoda ja ottaa lääkkeet normaalisti. Käynnin jälkeen saat lähteä kotiin.

Ota mukaan:

  • Valmiiksi täytetty kyselylomake; ”Esitieto haastattelulomake
  • Lääkelista. Muista myös mainita mahdolliset käsikauppalääkkeet ja/tai luontaistuotteet.

Käynnin aikana käyt sairaanhoitajan (joskus myös anestesialääkärin) kanssa läpi tiedot. Saat kirjallisia ja suullisia ohjeita kuinka kotona tulee valmistautua ennen leikkausta.

Leikkausta varten seuraavat verenohennuslääkkeet tauotetaan (jos lääkäri ei muuta määrää)

 

Marevan --> lääkärin määräyksen mukaan

 

Omega 3 -->1 viikko

 

Eliquis, Pradaxa, Brilique --> 2-7 vrk, lääkärin määräyksen mukaan

 

Xarelto -->määräyksen mukaan

 

Leikkauspäivä

Puhelimitse ilmoitellaan tuloaika (osastolle Y2A), mitkä lääkkeet tulee ottaa ja mistä lähtien et saa syödä ja juoda.

Leikkauksen jälkeen

Sinua hoidetaan heräämössä (puh: 213 1420) kunnes terveydentilasi on vakaa (aika vaihtelee 4-8 tuntiin, joskus myös pidempään). Heräämöstä sinut siirretään osastolle A3. Leikkauksen jälkeen seurataan verenpainetta. Kipukokemus on jokaisella erilainen. Tavoitteemme on löytää sinulle paras mahdollinen tapa lievittää kipua. Aikainen mobilisaatio on hyvä keino ehkäistä komplikaatioiden syntymistä. Sairaalassaolo leikkauksen jälkeen vaihtelee 2-4 vorokauteen.

Kännykän käyttö on sallittua, mutta muista huomioida muut potilaat.

Ohjeita omaisille

Toivomme, että läheiset noudattavat vierailuaikoja (joka päivä kello 14–15 ja 18–19). Vierailuajoista voi kuitenkin neuvotella henkilökunnan kanssa.

Omaiset ovat tärkeässä roolissa potilaan parantumisen kannalta. Useat vierailijat ja pitkät vierailuajat voivat kuitenkin rasittaa potilasta. Suosittelemme, että ette käy vierailemassa leikkauspäivänä, tai jos teillä on flunssa, yskää tai muu tarttuva tauti.

Kotiutuminen

Kotiinlähtö tai siirto toiseen hoitopaikkaan tapahtuu noin 2-4 vuorokauden kuluessa. On hyvä suunnitella etukäteen, ja mahdollisuuksien mukaan järjestää asiat ennen kotiinlähtöä, kuten mahdollinen avun tarve ja kuljetus kotiin. Ohjeita annetaan hygienian hoidosta, haavanhoidosta sekä mukaan annetaan lääkelista ja e-reseptit. Saat myös tiedon koska mahdolliset ompeleet poistetaan.

Parantuminen leikkauksen jälkeen kestää noin pari viikkoa. Leikkausalueella saattaa esiintyä turvotusta ja hematoomaa (= ihon alainen vuoto). Voit käydä suihkussa päivittäin, mutta saunomista suositellaan vasta parin viikon kuluttua leikkauksesta. Kuivaa haavaa ei tarvitse suojata.  Raskasta liikuntaa tulee välttää kuukauden.

Seuraa verenpainettasi kotona säännöllisesti ja ota yhteyttä omaan lääkäriin, jos arvo yli 150/90 mmHg usealla eri mittauskerralla.

Oma Kannassa voit lukea yhteenvedon hoidosta.

Mikäli, seuraavia oireita esiintyy:

  • Voimakas kipu
  • Haava alkaa vuotaa tai haavasta tulee pahanhajuista nestettä
  • Lämpö muiden oireiden lisäksi 

Sinun tulee ottaa yhteyttä osastolle A3, puh: 213 1672 tai kirurgian poliklinikalle (virka-aikana) puh: 213 1534.

Lisää tietoa löydät potilasoppaasta potilashuoneesta

Tervetuloa!

15.1.2018 a3