Vaivaisenluun tyypillisiä oireita ovat punoitus isovarpaan ulkosyrjässä, limapussin tulehdus, kipu, tyvinivelen vaikea liikutettavuus sekä kävelyvaikeus. Vaivaisenluu syntyy nivelkuluman eli artroosin seurauksena. Nivelkuluma voi olla perinnöllistä, mutta useimmiten se tulee toistuvan vaurion seurauksena esim. epäsopivista kengistä.

Toimenpide

Leikkauksessa poistetaan kipua aiheuttava luinen pullistuma jalkaterän sisäsyrjältä (kuva 1) Lisäksi katkaistaan usein ensimmäisen jalkapöydän luun pää ja siirretään hieman ulospäin isonvarpaan virheasennon korjaamiseksi. Toimenpide tehdään selkäpuudutuksessa.

Korjattu asento (kuva 2) varmennetaan tarvittaessa joko ruuvilla tai piikillä, itsestään sulavalla Biofix-sauvalla tai kiristysompeleilla ja sidoksella.

Vasen jalkaterä ylhäältä nähtynä

Ennen leikkausta (kuva 1)       

vaivaisenluu ennen leikkausta                                 

Leikkauksen jälkeen (kuva 2) 

  Vaivaisenluu leikkauksen jälkeen

Liikkuminen

Leikkauksen jälkeen kävely tapahtuu tasajalkavarauksella kivun sallimissa rajoissa 4 viikon ajan. Varotaan taivuttamasta isovarpaan tyviniveltä kävelyssä 3-4 viikon ajan. Kyynärsauvoja käytetään muutaman päivän tai ohjeen mukaan. Kenkien tulee olla tukevapohjaiset, matalakorkoiset ja leveäkärkiset. Varvastilan pitää olla riittävän tilava. Leikkaus rajoittaa autolla ajamista. Autolla saa ajaa vasta, kun päkiäponnistus on sallittu.

Sidonta

Jälkihoidossa isonvarpaan sidonta on tärkeä osa jatkohoitoa.

Sidoksen tarkoituksena on pitää varvas suorassa asennossa. Se estää varpaan kääntymisen entiseen virheasentoon ja vastakkaiseen suuntaan muista varpaista erilleen. Sidosta käytetään 6 viikkoa. Leikkauksessa laitettua pehmustettua sidosta pidetään ompeleiden poistoon asti. Ompeleiden poiston jälkeen jalkaa sidotaan oheisen ohjeen mukaan päivittäin 4 viikon ajan.

 Vaivaisenluun sidonta

Haavanhoito

Suihkuun voi mennä vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Leikatun jalan suojana käytetään tiivistä muovipussia, etteivät sidokset kastu. Ompeleet poistetaan 2 viikon kuluttua terveyskeskuksessa, työterveyshuollossa tai neuvolassa.

Jalkaa saa suihkuttaa ja saunaan mennä vasta vuorokauden kuluttua ompeleiden poistosta.

Kivunhoito

Säännöllinen kipulääkitys, kylmähoito ja jalan pitäminen kohoasennossa auttavat kivunhoidossa edistäen toipumista.

Kipulääkkeitä on hyvä ottaa säännöllisesti 1-4 vrk:n ajan ja sen jälkeen tarvittaessa.

Yhteydenotot

Tulehdusoireiden (yltyvä kipu, voimakas turvotus, kuumotus, punoitus, jatkuva siteen läpi tuleva kosteus) tai muun poikkeavan ilmaantuessa tulee ottaa yhteys terveyskeskukseen tai hoitavaan yksikköön.

  • Päiväkirurgia
  • Päivystys
  • Oma terveyskeskus tai työterveyshuolto
18.10.2017 päiväkirurgia 2