Virtsateihin voi muodostua kiviä virtsan ainesosien kiteytyessä. Kivet voivat aiheuttaa kipua, verivirtsaisuutta ja joskus esteen virtsateihin.

Toimenpide

Kehonulkoisessa murskauksessa kivi paikallistetaan ultraäänen ja tarvittaessa läpivalaisun avulla. Kehon ulkopuolella olevassa energialähteessä synnytetty energia-aalto ohjataan kohteena olevaan kiveen. Tavoitteena on, että kivi murskautuu riittävän pieniksi paloiksi ja poistuu virtsan mukana. Iskuaallot eivät vahingoita elimistöä. Toimenpide kestää puolesta tunnista tuntiin, sen aikana  annetaan rentouttavaa ja kipua lieventävää lääkitystä, jolloin saatat nukahtaa hetkeksi. Lääkityksen ansiosta toimenpide on lähes kivuton.

Toipuminen

Toimenpiteen jälkeen jäät osastolle tarkkailtavaksi noin 1-2 tunniksi. Virtsa saattaa olla veristä muutaman päivän ajan. Joskus murujen liikkeellelähtö saattaa aiheuttaa kipukohtauksen ja johtaa jopa virtsanjohtimen tukkeutumiseen. Runsas juominen ja liikunta edistävät kiven murujen poistumista ja virtsan kirkastumista. Mikäli kivenmurusia on tarpeen analysoida, saat siitä tiedon toimenpiteen jälkeen.

Kivunhoito

Kipulääkkeitä on hyvä ottaa tarvittaessa.

Yhteydenotot

Mikäli paranemisessa ilmeenee ongelmia, tulee ottaa yhteyttä.

  • Kirurgian poliklinikka, uroterapeutti
  • Päiväkirurginen yksikkö
  • Päivystys
16.10.2017 päiväkirurgia 2