Joillakin lapsilla keuhkoputket ahtautuvat virusinfektion yhteydessä aiheuttaen yskää, vinkuvaa uloshengitystä ja hengenahdistusta.

Taudin hoito

Hoitona annetaan höyryä sekä keuhkoputkia laajentavaa lääkettä nk. avaavaa lääkettä (esim. Ventoline®, Airomir®). Tätä lääkettä voi antaa mikstuurana tai hengittää spiiran tai tilajatkeen (Babyhaler®, Nebunette®) avulla. Mikstuurana annettava lääke ei ole yhtä tehokas kuin sisäänhengitettävä lääke. Ellei avaava lääke ole riittävän tehokas, annetaan myös kortisonitabletti muutaman päivän ajan. Kun hengitysäänet ovat paranemaan päin, potilas voidaan kotiuttaa. Avaavan lääkkeen käyttöä jatketaan kotona lääkärin ohjeen mukaan, esimerkiksi annoksella 2 suihketta 3-6 kertaa vuorokaudessa.

Kotihoito

Uusien keuhkoputkentulehdusten ennaltaehkäisemiseksi ja mahdollisten uusien sairaalajaksojen välttämiseksi teillä on mahdollisuus saada resepti avaavasta lääkkeestä, joka otetaan tilajatkeella. Tätä lääkettä on hyvä käyttää kolme-neljä kertaa päivässä noin viikon ajan sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Sairaalahoidon jälkeisenä seuraavana vuotena suosittelemme aloittamaan ennaltaehkäisevästi avaavan lääkkeen käytön vilustumisten yhteydessä. Avaavaa lääkettä voi käyttää niin kauan kuin lapsi yskii eli noin yhden-kahden viikon ajan. Mikäli hengenahdistusta lääkkeenannosta huolimatta esiintyy, on hakeuduttava lääkäriin.
                                   

Infektioastma

Jos oireet jatkuvat ja lääkäri toteaa infektioastman, aloitetaan tulehdusta hoitava, jatkuva ja säännöllinen lääkitys. Tämä hoitava, säännöllinen lääke on useimmiten kortisoni (Flixotide® tai Pulmicort®). Myöskin tämä lääke otetaan tilajatkeella. Lääkkeen tarkoitus on estää pienten keuhkoputkien ahtautuminen. Jos lapsi tästä hoitavasta lääkkeestä huolimatta yskii tai lapselle tulee hengenahdistusta, tarvitaan myös avaavaa lääkettä lyhytaikaisena kuurina kolme-neljä kertaa päivässä noin viikon ajan. Tilajatketta käytettäessä on syytä muistaa, että kolmevuotiaasta alkaen sitä käytetään ILMAN maskia.

Infektioastman toteamisen jälkeen lapselle järjestetään tarvittaessa seurantakäyntejä VKS:n lastenpoliklinikalla. Teillä on tarvittaessa myös mahdollisuus osallistua yhden päivän kestävälle astman ensitietokurssille.

 

3.12.2015 VKSadmin