Hoitava yksikkö on varannut sinulle ajan magneettitutkimukseen Vaasan keskussairaalan röntgenosastolla, F-rakennus, 1. kerros. Mikäli tutkimusaika ei sovi sinulle, ota yhteyttä hoitavaan yksikköön.

 

Magneettitutkimus

  • Magneettitutkimuksella saadaan tarkkoja kuvia elimistöstä radioaaltojen ja magneettikentän avulla ilman röntgensäteilyä.
  • Tutkimuksen ajan makaat valoisassa, hyvin ilmastoidussa putkimaisessa laitteessa noin 30-90 min., jolloin otetaan muutamien minuuttien pituisia kuvasarjoja.
  • Kuvasarjojen aikana laitteistosta kuuluu voimakas nakuttava ääni, jonka vuoksi saat kuulosuojaimet kuuntelulaitteineen (musiikki, hoitajan tiedotukset). Halutessa voi tuoda mukana oman CD:n musiikin kuuntelua varten.
  • Joissakin tutkimuksissa käytetään tehosteainetta, joka ruiskutetaan kyynärvarren laskimoon.
  • Röntgenosastolla tehdään myös päivystystutkimuksia, tutkimukseen kannattaa varata aikaa vähintään 2 tuntia.

 

Valmistelut

  • Kaikki metalliesineet, korut, kello, rahapussi, pankki- ja luottokortit, matkapuhelin, silmälasit, kuulakärkikynät, vaatteet (joissa metallia), piilolinssit on jätettävä pukukopin lukolliseen kaappiin.
  • Pään ja kaulan alueen tutkimus: Meikkiä ja hiuslakkaa ei saa olla tutkimuksen aikana.
  • Vatsan alueen tutkimus:
    • Ylävatsa/Suolisto: Ennen tutkimusta pitää olla syömättä 4 tuntia.
    • Alavatsa/Lantio: Ennen tutkimusta pitää olla syömättä 2 tuntia.
    • Passage: Ohjeet erikseen.
    • Rectum:  Ohjeet erikseen.
  • Muiden alueiden kuvantaminen ei vaadi erillisiä ohjeita.
  • Ole hyvä ja täytä ohessa oleva kyselylomake ja lähetä se etukäteen röntgeniin viimeistään pari päivää ennen annettua tutkimusaikaa.
  • Mikäli sinulla on klaustrofobia tai epäilet klaustrofobiaa, ota yhteys hoitavaan yksikköön.
  • Kuumeiselle magneettitutkimusta ei tehdä.

 

Tutkimustulos

  • Tutkimustuloksen saat hoitavasta yksiköstä.
  • Tutkimus sisältyy poliklinikkamaksuun. Peruuttamatta jääneestä tutkimuksesta veloitetaan erillinen maksu.

Tervetuloa

10.6.2016 Röntgen 3